18.6.2022 Eilinen ja vielä tän päivän onnitteluviestien ja muistamisten paljous pisti miettimään. Miten suuri siunaus on se, että meillä on ihmisiä, jotka muistaa meitä. Edes sen yhden onnitteluviestin verran vuodessa.

Luin jokunen aika sitten mol.fi sivustolta erään vanhuksen ilmoituksen. Tämä vanhus etsi itselleen kaveria. Ihmistä, jolle voisi puhua. Jonka kanssa voisi viettää aikaa ja jakaa kokemuksia. Hän oli niin yksinäinen, että teki siitä työpaikkailmoituksen.

Kun luin tuota ilmoitusta tulin tosi surulliseksi. Tuo kyseinen vanhus oli osannut tehdä asialle jotakin ja uskaltanut tuoda asian ilmi, mutta kuinka paljon on niitä ihmisiä, joita kukaan ei muista. Jotka ovat täysin yksin. Vanhuksia, joita kukaan ei muista edes sen yhden viestin verran synttäripäivänä.

Me usein uppoudutaan omaan kiireiseen arkeen ja omaan kuplaamme. Tuijotetaan tiiviisti sitä omaa napaa, vaikka sitä onkin vaikeeta itselle tunnustaa.

Me keskitytään niihin arjen haasteisiin ja voivotellaan elämän kurjuutta, sairauksia, rahahaasteita ja lasten hankaluutta.

Haastan sut pysähtymään nyt. Istu alas ja pohdi pieni hetki sun elämää. Sitä mitä siunauksia Jumala on sun elämään antanut.

Likaiset astiat kertovat siitä siunauksesta, että on ollut ruokaa mitä syödä. Lasten tavarat ympäri kotia kertovat monesta siunauksesta. Mm. Siitä, että ylipäätänsä on koti, jossa asua. Lapset itsessään ovat Jumalan suuri siunaus. Lahja Jumalalta.

Kun mun elämässä otettiin pois terveys, mä ymmärsin millainen siunaus terveys on. Opin näkemään miten pienillä asioilla on merkitystä ja aloin nähdä mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeintä.

Kun Jumala vie elämänoppikouluun, oppii nöyryyttä. Oppii kiitollisuutta. Oppii hyväksymään asiat ja ymmärtämään muita paremmin. Oppii näkemään muutakin, kuin sen oman navan.

Kiitos, kun laitoit onnitteluviestin. Kiitos, kun olet jakanut mun kanssa palan matkaa. Kiitos Jumalalle jokaisesta teistä. Ole siunattu sinä ja sun koko perhekuntasi!❤🙏✝️