*Koettele kaikki tämän blogin kirjoitukset Raamatun Sanan kautta.* 

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: 

»Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.»

Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt.

Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia. Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.

Herra sanoo: »Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.» Psalmi 91 

Olin alunperin kirjoittamassa tänään aivan toisesta aiheesta, mutta sitten luin blogini lukijalta tulleen viestin. Koin, että minun tulee vastata hänelle myös näin blogin välityksellä, sillä aihe, josta hän toivoi minun kirjoittavan, on todella ajankohtainen myös itselleni.

Oletko ajatellut, että ongelmasi kaikkoavat, kun tulet uskoon? Että kaikki vaikeudet häviävät kuin taikaiskusta siinä hetkessä, kun otat Jeesuksen elämääsi ja tulet elävään uskoon.

Voin kertoa, ei se niin mene. Ei ainakaan suurimmalla osalla.

Me nimittäin elämme maailmassa, joka on syntinen paikka. Maailman henki on täysin erilainen, kuin sinussa uskovaisessa oleva ja vaikuttava Pyhä Henki.

Meitä uskossa oleviakin tullaan koettelemaan.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä: Riittämättömyyden tunne

Onhan se helppoa olla iloinen uskova, kun asiat elämässä on hyvin. Silloin uskossa pysyminen on helppoa. Mutta mitä tapahtuu, kun maailman henki puhkuu ja puhaltaa arjessamme täydellä voimalla?

Pelot voivat vallata mielemme hetkessä. Kuin Pietari kääntäessään katseensa pois Jeesuksesta, mekin alamme vajota. Me vajoamme ja vajoamme ja pelko sekä ahdistus ottavat meistä enemmän ja enemmän valtaa. Siinä hetkessä meidän uskomme punnitaan. Se on hetki, jolloin uskosi on todellisella koetuksella.

Minua koeteltiin eilen todella kovasti. Olin valmis luovuttamaan. Itkin yksin vessassa piilossa ja huusin Jeesukselle, että ottaisi minulta ristini pois harteiltani. Luovuttamiseni oli millimetrin päässä.

Mutta sitten. Jostain takaraivosta takoi päähäni ajatus: Nyt nainen ryhdistäydy. Kohtaa pelkosi ja hoida homma himaan!

Ja niin minä tein. Pyyhin kyyneleet, ajoin kohti pelkojani ja tein asian, vaikka pelko kuristi kurkkua ja väänsi vatsan umpisolmuun. Sielunvihollinen todellakin yritti kaikkensa minun uskoni nujertamiseksi. Se oli rajua, rumaa ja todella pelottavaa.

Mutta minä luotin uskon siskojeni tsemppauksiin ja rukoustukeen. Minä uskoin, että Jeesus on minun rinnallani ja että minä olen oikealla tiellä. Ja niin onnistuin voittamaan tuon esteen. Onnistuin tekemään tarvittavan peloistani ja ahdistuksestani huolimatta.

Vaikka mieleeni sielunvihollinen syötti pelkoa, epäilystä ja huonoja ajatuksia, minä en antanut niiden ajatusten voittaa sitä ajatusta, että Jeesus seisoo vierelläni ja kannattelee. Hän on siinä aina. AINA!

Ja heti, kun huudamme Häntä apuun, hän tarttuu meitä käteen ja nostaa meidät pinnalle.

Meistä se pinnalle nostaminen voi tuntua ikuisuudelta, mutta me nousemme. Ja me teemme sen vain uskomalla Jeesukseen.

Sain muuten myös viestin eräältä toiselta lukijaltani, joka kertoi, että hänen seurakuntansa on kääntänyt hänelle selkänsä hänen heikkoutensa tähden.

Aloin pohtia, että millainen on se seurakunta, joka jättää heikoimpansa yksin. Minä en olisi selvinnyt ilman kolmea uskon siskoani. Yhtä heistä Jeesus käytti riuhtaistakseen minut pois pimeydestä. Toista Jeesus on käyttänyt minun rauhoittamiseen ja rohkaisemiseen näillä edellä kertomillani epäuskon hetkillä. Ja kolmatta siskoa Hän on käyttänyt minun opettamiseen ja ohjaamiseen vanhimman roolista käsin. Nämä kolme siskoa on Jumala ohjannut tielleni, jotta en joutuisi olemaan uskossani yksin.

Olen paljon miettinyt sitä, että uskoontulon yhteydessä pitäisi jokaiselle olla edes yksi oma uskonsisko tai -veli, joka kulkisi lempeästi rinnalla ensiaskeleiden ajan.

Olin eräänä päivänä mukana katuevankelisoimassa. Oli upea vierestä seurata miten rohkeasti uskovat veljet ja siskot juttelivat Jeesuksesta tuntemattomille kadulla. Mutta yhtä asiaa jäin miettimään. Mitä tapahtuu sille, joka siinä kadulla ottaa Jeesuksen elämäänsä. Hän on Jeesuksen oma, mutta yksin täällä maailmassa.

Jos hänellä ei ole ketään uskovaa lähipiirissä, eikä aiempaa seurakuntayhteyttä, kuka hänelle opettaa? Sillä Jeesushan lähetyskäskyssään sanoi:

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa."

Tuota opetusosiota olen itsekin kaivannut kipeästi lisää. Herra on minua opettanut arjessa, uskon siskoni ovat opettaneet minulle paljon käytännön kautta, mutta jotenkin olisin kaivannut etenkin Raamatun tutkimisessa lisää tukea.

Me emme saa jättää ketään yksin. Vaikka Jeesus seisookin meidän vierellämme, me tarvitsemme toiselle puolelle rinnallemme seisomaan luotettuja uskon sisaria ja veljiä. Meidän tehtävämme on tukea ja rohkaista toisiamme. Varsinkin silloin, kun huomaamme toisen olevan vaikeuksissa maailman hengen kanssa.

Ketä sinä voisit tukea tänään uskossa tai olisitko itse uskossasi vailla tukea?