Aikuisena uudelleen kastettu

By Terveisin Hanna - 16 huhtikuuta

*Koettele kaikki tämän blogin kirjoitukset Raamatun Sanan kautta.*

Miksi halusin käydä kasteella?

Olen lapsena kastettu osaksi ev.lut. seurakuntaa. Miksi siis halusin käydä nyt aikuisena uudelleen kasteella ja miksi valitsin Helluntaiseurakunnan?

Ev. Lut. kirkossa lapsi kastetaan seurakunnan jäseneksi. Kristillisten tapojen opettaminen jää vanhempien ja kummien tehtäväksi, jos seurakuntayhteyttä ei lapsella ole.

Omalla kohdallani opetus tapahtui seurakunnan taholta. Olin aktiivisesti osallisena kotiseurakuntani toiminnassa lapsesta lähtien ja yhteys jatkui teinivuosille asti. Rippikoulun jälkeen kuitenkin maailma imaisi minut mukaansa ja eksyin uskosta. Palasin töihin seurakuntaan viideksi vuodeksi, mutta elin kuitenkin maailmassa, joka oli niin kaukana kristillisistä arvoista, kuin vain olla ja voi.

Nyt jopa kyseenalaistan aiemman uskoni. Olinko sittenkään uskossa vai luulinko vain olleeni... 

Noh, sitten vuosikymmen myöhemmin tulin voimallisesti uskoon. Koin vahvan uskoon tulon ja sen seurauksena elämäni meni päälaelleen.


Itselläni uskoontuleminen tarkoitti tiettyjä kokemuksia, jotka ajoivat minut tilanteeseen, jossa huusin Jeesusta apuun. Minä omalla suullani tunnustin uskovani Jeesukseen Kristukseen. Minä myös ääneen vannoin irtisanovani kaikki siteet henkivaltoihin, joiden kanssa olin "työskennellyt" aiemmin. Jätin sen kaiken taakseni ja valitsin seurata Jeesusta. Tunnustin myös tehneeni syntiä ja pyysin syntejäni anteeksi Herralta. Otin Jeesuksen sydämeeni ja omistin elämäni Hänelle.

Kun olin tuon kaiken tehnyt, sydämeni valtasi sellainen rauha, jota en koskaan elämässäni ollut kokenut. Pelko väistyi ja tilalle tuli rauha.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä: Menneiden pelkojen voittaminen ja uusi alku

Aikuiskaste vai uskovien kaste?

Tunnustin myös oman uskoni vapaaseurakunnan edessä ns. todistuksen kautta ja puhuin asiasta ystävieni kanssa. Ja aloitin tämän blogin.

Kävin vapaaseurakunnassa ystävieni kanssa ja puhuimme siellä kasteelle menosta ja minulle opetettiin mitä se tarkoittaa. Tiesin, että minun kuuluu käydä kasteella, mutta ei enää ev.lut. seurakunnassa.

Valitettavasti tuolla vapaaseurakunnalla ei ollut vallitsevan koronatilanteen ja resurssien takia mahdollista silloin kastaa minua. Niinpä jäin odottamaan. Rukoilin Jumalalta, että Hän ohjaa minut oikeaan seurakuntaan.

Niinpä sitten mutkien kautta eksyin katsomaan Kotikirkon eli Helluntaiseurakunnan Youtube striimausta. Jostain syystä itselleni hyvin epätyypillisesti tartuin puhelimeen ja soitin helluntaiseurakunnan vanhimmalle ja kysyin voinko päästä kasteelle.

Kävimme ystäväni kanssa juttelemassa vanhimman kanssa tilanteestani ja tutustumassa kasteen käytännön asioihin.

Minulle kasteella käyminen tarkoitti kaiken vanhan taakse jättämistä. Uudelleensyntymistä.


Helluntaiseurakunnassa kastetaan vain uskovia. Omalla suullaan uskonsa ja Jeesuksen Kristuksen ristin työn tunnustavia. Kastetta täytyy itse pyytää ja se on tehtävä oikeista lähtökohdista. Siksi aivan pieniä lapsia ei kasteta Helluntaiseurakunnassa. Helluntaiseurakunnassa tehtävä upotuskaste on näin ollen nimeltään uskovien kaste.

Voit käydä lukemassa tarkemmin aiheesta täältä: Helluntaiseurakunta, mihin uskomme?


Me ihmiset voidaan pelastua yksin uskosta ja yksin armosta. Mitkään kikka kolmoset ja oikotiet eivät pelastusta tuo.

Kun nousin kastealtaasta pinnalle, olo oli kuin vauvalla, joka ottaa ensimmäiset henkäykset syntymisen yhteydessä. Se tuntui pelottavalta, mutta samalla vapauttavalta. Haukoin henkeäni monta kertaa ja lopulta suustani pääsi sanat:

"Kiitos Jeesus!"

 

  • Share:

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Kiitos kirjoituksestasi!
    Saanko ihan suoraan kysyä Sinulta, että miksi annoit kastaa itsesi uudestaan, vaikka sinut siis oli jo lapsena kastettu?
    Tarkoitin nyt ottaa tämän asian nimenomaan Raamatun opetuksen valossa esille, en mistään muusta syystä.
    Onhan Raamatun opetus tässä asiassa hyvin selkeä: "...yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef. 4:5-6).
    Hyvän taivaallisen Isämme siunausta Sinun elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Olli tosi hyvästä kysymyksestä! :) Vastasinkin sinulle jo Facebookin puolella, mutta vastaan lyhyesti myös tänne, jos joku muukin ihmettelee valintaani. :) Koen oman historiani takia, että minun oli tarpeellista käydä kasteella uudelleen. Tulen näistä asioista varmasti kertomaan lisää täällä blogissani, mutta sen aika ei ole vielä. Koen, että uskovien kasteella käyminen oli kohdallani täysin oikea ratkaisu, joka minun kuului juuri siinä hetkessä tehdä.

      Taivaan Isän siunausta myös sinulle Olli ja kiva, kun kävit lukemassa blogiani! :)

      Poista
  2. Hieno selväsanainen todistus. Siunausta tehtävääsi Hanna. Kaija Romppanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kaija, Kiitos ihanasta kommentistasi! Siunausta päivääsi! <3

      Poista
  3. Olet mennyt srkaan joka on lähimpänä raamattua muiden vap suuntien ohella ja ottanut raamatullisen kasteen. Siunausta! Ev lut kirkko on jo niin kaukana elävästä uskosta homojen vihkimisineen ym yms,että on turvallisempaa olla vap suunnissa Tosin surukseni täytyy myöntää että vapaa- ja helluntaisrkissa hyväksytään naispappeus, joka on epäraamatullinen. "Minä en salli että nainen opettaa." Tosin ev lut kirkko on niin moninainen käsite että on vaikea sanoa mikä on kirkon Kanta mihinkin asiaan, koska kirkossa on niin monta teologiaa. Mutta toki siellä on myös oikeita, eläviä uudesti syntyneitä kristittyjä herätys liikkeiden piirissä,lähinnä kaikissa lest suunnissa ja viidennessä liikkeessä. Lapsikastekäsityksestä huolimatta. Eli meidän tulee rukoilla että liberaalit papit ottaisivat Jeesuksen vastaan ja menisivät em liikkeisiin, niin saisivat elävän uskon pyhän hengen kautta sekä raamatullista opetusta! Itse kävin ev lut kansanlähetyksen raamattu kurssin 1996-97,ja se oli parasta aikaa elämässäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen itse sitä mieltä, että Raamatun sana on oikea tie, vaikka vasta vähän sitä olen lukenut. Olen joutunutkin paljon muuttamaan omia mielipiteitäni uskoon tuloni jälkeen. Mietiskelin itsekseni tuossa yhtä saarnaa kuunnellessa, että meidän elävässä uskossa olevien pitäisi keskittyä vähemmän turhaan kinasteluun ja enemmän siihen mikä on tärkeintä: Jeesukseen. Se meitä kaikkia yhdistää, vaikka tiet saattavatkin erota toisistamme pieniltä yksityiskohdiltaan, kuten esim. itsekin mainitsit tuon lapsikastekäsityksen osalta. Siunausta päivääsi ja kiitos, kun löysit blogini pariin. :)

      Poista